Meillekö espanjanvesikoira?

Kasvattamani pennut tulevat pääsääntöisesti syntymään meillä kotona, joten pennut sosiaalistuvat syntymästä lähtien normaaleihin elämisen ääniin, muihin koiriin ja ihmisiin. Pienokaiset saavat uusiin koteihinsa mukaansa pentupaketin, joka sisältää mm. tuttua pentujen syömää ruokaa ja kirjalliset hoito-ohjeet. Pennut luovutetaan useaan kertaan madotettuina, eläinlääkärin tarkastamina, rekisteröityinä, sirutettuina ja varhaisrokotettuina.

Etsin pennuille yhteistyökykyisiä,  harrastavia ja aktiivisia koteja.

Toivon ja odotan, että kaikki kasvattini terveystutkitaan PEVISAN (perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma) noin kaksivuotiaana. Ja että sitten vähän vanhempana kävisivät luonnetestissä tai mh-kuvauksessa. Näistä saatu tieto on erittäin tärkeää kasvatustyössäni, sekä koko rodun tulevaisuuden kannalta.

Espanjanvesikoira on hyvin monipuolinen vanha työkoirarotu eli puhutaan ns. alkukantaisesta rodusta. Koiran kanssa voi harrastaa melkeinpä mitä tahansa, koiratanssista metsästykseen. Se tekee aina hommansa sata lasissa ulkona ja harrastuksissa, mutta kotona osaa rauhoittua täysin. Pyrin jalostustyössäni vaalimaan näitä koiran alkuperäisiä ominaisuuksia, olen myös erittäin tarkka terveyden ja luonteiden suhteen. Yhdistelmät valitsen aina huolellisesti sillä periaatteella, että olisin myös itse valmis ottamaan niistä koiran. Tällä espanjankielisellä videolla esitellään espanjanvesikoiran monipuolisia työkoiraominaisuuksia ja rotutyypillistä käyttäytymistä. 

LUE JA PEREHDY TÄHÄN ROTUJÄRJESTÖN TEKSTIIN AJATUKSELLA! (klik)

MEILLEKÖ ESPANJANVESIKOIRA? (klik)

Olen kasvattieni omistajien tavoitettavissa koko koiran eliniän, ja toivonkin yhteydenpitoa puolin ja toisin. Myös pentue- tai kasvattitapaamisia pyrin järjestämään silloin tällöin.

Tiedustelut: perro (at) kenneldonum.fi